Asioita joita en haluaisi myöntää

Ähh...Tarvitsen jonkun tolkun tähän hommaan. Jojottelusta ei ole kenellekään hyötyä. Laihduin nopeasti 4kg, lihoin hieman hitaammin 5kg. Ahdistaa ja olen jälleen kerran lihavimmillani. En ole halunnut syödä, mutta olen syönyt. Poissuljin kaikki pahat ajatukset ruoan suhteen ja mässäilin oikein olan takaa tukahduttaen pikkuruisen järjenäänen päässäni.
Lupaan nyt itselleni että saan syödä päivässä max 1100 kcal. EI, se ei ole liikaa vaikka niin ajattelenkin. Minun on pakko laihtua. En kestä itseäni enkä jaksa tätä pelleilyä.
Miksei isokokoisemmat voi olla yhtä kauniita kuin pienikokoiset? Miksi ihmisten mielet ovat niin vääristyneitä? Surullista että itsekin kuulun siihen ihmisjoukkoon joiden mielestä laihuus on aina kauniimpaa, kuin pieni tai vähän suurempi pyöreys.

Realize it's not okay

Olen kadottanut otteeni elämään. Kaikki paha sisälläni on nyt noussut pintaan, enkä jaksa pystyä mihinkään.
Kävin eilen vaa'alla, juominen ja syöminen näkyy paremmin kuin hyvin tutulla punertavalla näytöllä. kaikki se uurastus on mennyt hukkaan, paino on hipunut takaisin yläilmoihin ja peili kiroaa läskiä paskiaista joka sitä tuijottaa.
Viiltelin kolme päivää sitten. Yli vuoden takaiset arvet vasemmassa käsivarressani  paistavat himmeästi uusien, jo hieman rupeutuneiden viiltojen alta. Lupasin silloin joskus itselleni että en runtelisi itseäni enää niin, mutta mitäpä lupauksia olisin joskus itselleni, saati sitten muille pitänyt.
Olen vihainen, surullinen, pettynyt ja voisin itkeä itselleni nestehukan ihan milloin vain, ihan missä vain.

Vanhempani eroavat. Olen iloinen että herra kusipää katoaa elämästäni, äidin ja pikkuveljen puolesta en kuitenkaan voi iloita. Jälleen yksi todiste siitä että mikään ei kestä, jälleen yksi vahva vahingollinen lisäys pieneen vääristyneeseen maailmankuvaani.

En kestä toista puolenvuoden pituista alivireistä masennusputkea, mutta toisaalta en tahdo nousta täältä kuopasta minne olen kotini jälleenrakentanut.
Ehkä minä olen yksi niistä, joille ei ole tarkoitettu onnellista loppua.

Kuningas alkoholi

Helvetin helvetin helvetin helvetti että oli armoton avautuminen kaikesta lähellä...Juuri tämän takia olen ollut kuukauden selvillä ja aijoin olla edelleenkin, mutta nyt kävi näin.
Holtiton tunteenpurkaus sai minut valtaansa viime yönä, kun istuimme parhaan ystäväni kanssa terassilla puhellen henkeviä. Kerroin itkien että minulla ei ole kaikki hyvin. Meinasin kertoa myös syömisongelmista, onneksi sain pidettyä turpani ummessa. Silloin tuntui hyvältä saada purettua asioita jollekkin ja olo oli huojentunut, mutta aamuyöllä lähdettyäni kotiin, möröt palasivat.
Seisoin ulkona pihatiellä pakkasessa takki auki ja tuijotin ylös taivaalle. Mitä maailma menettäisi jos minua ei olisi? Ei yhtikäs mitään.

 Lisäksi kaikki ne kalorit jotka kittasin kurkustani alas paisuttavat minua ja olo on juomisen takia kuin täyteen puhalletulla ilmapallolla. Krapulakin vaatii ruokaa.

Oujea!

Liebster tarkoittaa rakkain tai "rakastettu", mutta se voi myös tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on antaa huomiota blogeille jolla on alle 200 seuraajaa.

Iso kiitos Marzulle! : )

Minä puolestani annan huomiota ehdottomasti neiti V:lle, hänen kiinnostaville teksteilleen ja mahtavalle asenteelle. ( :

http://hellothinnerfuture.blogspot.com 

Huonosti elettyä elämää

Minä olen yksi suuri vika ja minun sisimpäni on ruhjeilla, koliseva peltiipönttö täynnä luodinreikiä, pahoinpidelty jollain terävällä niin ettei sen muotoa enää tunnista syvistä, joskus kauan sitten vuotaneista arpeutumattomista viilloista. Joskus päästin huolettomasti sisimpääni yhden jos toisenkin ihmisen, he kuitenkin yksi kerrallaan hyppäsivät sieltä pois paremman ihmisen hellään syleilyyn, samalla lyöden sisimpäni pohjan jonnekkin syvälle. Sittemmin jos joku on sinne eksynyt, olen potkinut hänet ulos aiheuttaen mustelmia jo valmiiksi kärsineeseen kolisevaan peltipönttööni.
Minun täytyy olla kauniimpi-, huolitellumpi-, viisaampi-, kiinnostuneempi-, mukavampi-, iloisempi-, tietoisempi-, seurallisempi-, huolettomampi-, huolehtivampi-, tarkempi-, hauskempi-, parempi kuin muut. Kuinka itsekästä ja lapsellista. Tyttö hyvä, kaikissa on vikansa, kaikkihan ovat vain ihmisiä ja mikä tärkeintä, kaikki lähtee sisimmästä.
En mennyt tänään psykoterapiaan...PUFF 70e posahti taivaisiin turhan takia.
Taisin syödä tänään liikaa, mutta en tunne kuin pikkuruisen pahan olon asiasta. Edistystä.
Olin jo terä kämmenellä alkamassa aiheuttamaan fyysistä kipua ja kauniita verikyyneliä mutta viime hetkellä jokin pysäytti minut ja sujautin terän takaisin yöpöydänlaatikkoon.

Huomenna minun on pakko päästä vaa'alle. Hittoon pääni sisäiset säännöt, minun on saatava tietää. 

Ei niin huono päivä

Muutaman tunnin venyneiltä päikkäreiltä herättyäni kävelin keittiöön kahvinkeittoon, äiti kokkaili päiväruokaa, kaataessani vettä kahvinkeittimeen äiti katsahtaa tyhjää, ehkä vähän sisään painunutta vatsaani ja kysyy: "Ootko sä laihtunu?" -En minä tiiä. (Jokainen sisäelimeni taisi bilettää mutta pääni pysyi järkevänä ja huusi SE EI RIITÄ!) "Tai sitte se johtuu vaan siitä että oot nukkunu koko päivän." Äiti naurahtaa. Niin...siitä sen on johduttava.

Vyötäröltä kadonnut kohta 4cm.
Söin n.400 kcal, kulutin n.470 kcal.

Tuskin saan nukuttua vielä tunteihin, joten saattaa tulla jumppailtua ajan kuluksi. Jumppaliikkeitä/lihaskuntoa jotka koen toimiviksi ja joita teen useamman kerran viikossa -> http://kuntoplus.fi/treeni/lihaskunto Hyvät ohjeet ja useimmissa liikkeissa kuvatkin : )

Us & ourselves

 Mietin usein mitä mieltä ihmiset ympärilläni olisivat jos he tietäisivät, näen pääni sisällä heidän nauravan sydämensä kyllyydestä ilkeää, hampaat paljastavaa naurua, siksi minä jatkan. Heistä ei olisi tähän.

Elämä potkii päähän. Viikonloppu oli täynä törkeän suuria määriä epäterveellisyyksiä ja sormia kurkussa, ja ei ne eivät olleet hallitsemattomia mättämiskohtauksia, vaan suunniteltua rauhallista syömistä ja sen jälkeistä oksentamista. Minun on lopetettava oksenteleminen, pakko. Tunnen kuinka vatsahapot ovat syöneet hampaisiini reikiä ja kuinka naamani turpoaa. Tämän on loputtava.
En ole ollut viimepäivinä oma itseni. Ahdistus on kasvanut, sain paniikkikohtauksen ja itku yrittää tukehduttaa minut joka ilta, helpottavat kyyneleet eivät kuitenkaan tule. Haluaisin vain olla yksin ja pompata esiin ihmisten ilmoille vasta kun olen sitä mitä tavoittelen päivittäin.
En mene viikkoon vaa'alle, pidän kalorit minimissä, liikun päivittäin, en epäonnistu enää.

Et voi kääntyä enää takaisin

Miksi viikonloppuisin kuuluu syödä niin paljon kaikkea moskaa kuin napa vetää? Ainakin meidän perheessä. Karkkia,limsaa, rasvaista valmisruokaa ja kotona möllöttämistä. Kyllähän minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia, olla kavereiden kanssa ja sellaista, mutta kun viikonloppuisin siihen kuuluu niin vahvasti alkoholi että päätin jäädä kotiin.
Aamupaino +600g 
Ahdistaa ja siksi pakotan itseni vähintään kahden tunnin rääkkilenkille, onneksi sain ystävänikin mukaan valittamaan ja jauhamaan viikonlopun aikana kertyneistä juoruista sekä tapahtumista.Olen syönyt hieman alle 350 kcal ja siihen se tälle päivälle jää. Tuokin energiamäärä kertyi pelkästä suklaasta...
Huomenna lenkkeilen keskustaan ja ostan kalenterin johon merkkaan päivittäin kalorimäärät, liikunnat ja teen joka viikko syömis- ja liikuntasuunnitelmat.
Idean sain höyhenen kevyestä -Rakastan sitä paikkaa!
Energiakulutuksen lasken energynetissä
 http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/energycosts.pl?session_id=bd09f1ac909df0129c45b30052217aa7
Energiamäärät lasken kalorilaskurilla
http://kalorilaskuri.fi/ravintosisalto

Ei se edes maistunut hyvältä

Huoneessani tuoksuu uunissa kullankeltaisiksi paistetut, rasvaa tirisevät ranskalaiset ja nugetit jotka tuskin ovat kanaa nähneetkään. Suussani on suloinen maitosuklaan henkäys ja kurkkuni on karhea kuin hiekkapaperi. Minun tuskin tarvitsee selittää illan tapahtumista sen enempää.
Aamupaino -400g
Toinen parhaista ystävistäni on lihonut, hän vain syö ja syö ja toistelee naurahtaen lausetta "sama olla läski." Minä vastaan hymyillen "niinpä." Samalla kun kieltäydyn hänen ojentaessa super size sipsipussia minuun päin. Myös epäsuosiossani oleva isäni on lihonut. Moni langanlaihoista tytöistä koulussa on lihonut. Minä en liho enää.
Siivous+Pihan kolaus n.-500kcal

Huomenna tiedossa jälleen paasto...sitten ehkä uskallan nousta vaa'alle sunnuntai aamuna.





En ole ikinä pelännyt epäonnistumista näin paljon.

 

Tänään en hyppää vaa'alle

Söin eilen ihan liikaa, en uskaltanut edes laskea kaloreita mussutuksistani, sillä silloin inhottava olo olisi kasvanut vielä suuremmaksi kuin mitä se jo ratkeamisen takia oli. Myönnän että oksensin, mutta lopetin homman melkein heti. Ahdisti jättää se kaikki sisälmyksiini. Vaikka tiedän että tein oikein, tunnen että epäonnistuin. Pahaa oloa kuitenki lievitti hieman tieto siitä, että päivän liikunnat kuluttivat n. 1000 kcal.
Olen laihtunut viikossa 2kg
Vyötäröltä on haihtunut 3cm 
...Mikä on pieni ihme oksentelujeni takia
Tervetuloa uudet lukijat, mukava että kirjoitukseni kiinnostavat ja että saan tukea samankaltaisilta ihmisiltä.
Kiitos kaikille kommenteista ja tsemppauksesta! :)
Onnea niin "laihduttajille" kuin parantujillekin. Te pystytte siihen mihin pyritte.

Tavoitteita ja päätöksiä

 

1. Harrastan liikuntaa joka päivä

2. Pidän huoneeni edes hieman siistempänä

3. Olen kesään mennessä 10kg kevyempi

4. Vähennän tupakointia

5. Suoriudun erinomaisesti kesän pääsykokeissa ja saan opiskelupaikan

6. Muutan pois täältä räkälästä ja pärjään itsekseni

7. Juon väh. 2l vettä päivittäin

8. Sallin itselleni alkoholin korkeintaan kerran kuukaudessa

9. Laitan unirytmini kuntoon

10. Lopetan turhien asioiden läpi käymisen pääni sisällä

Ihminen ei voi kasvaa henkisesti ennen kuin on menettänyt jotain

Here, where secrets lie

Rakkaalle isoveljelleni ja pelireissubussin pojalle.

Olen pelottavan hyvä oksentamisessa. Ennen en saanut läheskään kaikkea ulos enkä jaksanut uupumisen jälkeen enää yrittää kakoa tavaraa ulos sisältäni, mutta nyt minä jaksan. Millään muulla ei ole väliä kuin sillä että lähes mikään ei sulaudu minuun sisältäpäin.
Olin jälleen illan yksin kotona. Tein ruokaa ja itkin paistinpannuun, mutta en silti tuntenut mitään. Mättäessäni ruokaa naamaani tajusin että en edes maistanut tekeleitäni, minä vain söin ja tuijotin lautasta jonka pohja näkyi yhä enemmän ja enemmän haarukoidessani suolaista pakastepyttipannua kurkustani alas. Kun lautanen oli tyhjä, siirryin seuraavaan ruokalajiin ja taas seuraavaan ja seuraavaan.
En tunnu täyttävän masennuksen kriteerejä, vaikka tiedän että siellä se sisälläni möllöttää pienenä varjona joka ei tarvitse ruokaa kasvaakseen, mutta kuinka paljon tähän tarvitaan vielä lisää että olisin bulimikko tai edes jokin sen tapainen?? En halua olla bulimikko, haluaisin vain tietää mikä minä olen...
Paino tippuu ja mittanauha näyttää senttien kadonneen, mutta miksi minä näen peilistä koko ajan vain lihavemman ihmisen?
Huomenna en taida syödä mitään.

Mielestäni mielenkiintoisia julkisuuden bulimikkoja

John Lennon

 Stefani Germanotta eli Lady Gaga

Russel Brand

Diana

1,7cm

Eilinen oli rankka päivä. Itkin kun olin kotona, itkin kun olin lenkillä, itkin aamulla, itkin päivällä ja itkin vielä illallakin. Kyyneleet tulivat tulvana, mikä tuntui hyvältä sillä en ole pystynyt itkemään kunnolla aikoihin.
Mittasin aamulla vyötärönympäryksen, 1,7cm kadonnut kahdessa päivässä. Helpotus.
Hyvä ystäväni tunnusti ihastuneensa minuun ja kunnolla. Ahdistus 
...Kun ei minun maailmaani mahdu muuta kuin peili ja ruoka.

Opetellaan unohtamaan

Minä muistan kuinka pidit kädestäni kun kävelimme petonihelvetin käytäviä pitkin, kuinka ihmisten päät kääntyivät kun leijuimme onnellisina heidän ohitsensa. Pysähdyimme portaikkoon ja liimauduimme toisiimme emmekä pystyneet irrottautumaan ennenkuin oli pakko lähteä tunnille. Muistan sinun kirkkaan vihreät silmät jotka katsoivat minua, pelkistä silmistäsi näki että rakastat minua. Hymysi, naurusi, äänesi...Ne eivät tule koskaan katoamaan minusta. Pitkät yölliset puhelut, miljoonat minä rakastan sinua -lauseet, päivittäinen ikävöinti ja nukkuminen sinussa kiinni samalla kun silitit minua olivat ihaninta ikinä.

Sitten me erkaannuimme, tiesin sen mutta en tahtonut uskoa tunnettani. Jätit minut. Itkin kaksi kuukautta. Halusit minut takaisin. Sanoit että et mene pois. Sinä menit pois, lopullisesti.

Olet muuttunut, mutta niin kai minäkin. En ole enää se ujo pikku tyttö...etkä sinä enää se sama ihminen. En pysty katsomaan sinua silmiin, etkä näemmä sinäkään minun. En pysty olemaan kaverisi vaikka sovimme niin, en vain pysty. Romutit maailmani kun aloit seurustelemaan uuden kanssa kaksi viikkoa eromme jälkeen, se muutti välittömästi kuvaani sinusta...sekä itsestäni.

Aloin hölmöilemään. Tein asioita joita en ikinä olisi uskonut tekeväni. Seksiä vanhempien miesten kanssa, syömisen lopettaminen, perseily joka viikonloppu, varastelu ja ilkivalta. Enhän minä ole sellainen...

Olen kyllästynyt ajattelemaan sinua. Sinä jäät, minä lähden. En kestä enää tätä paikkaa, tätä kaupunkia, näitä ihmisiä enkä itseäni täällä. Kesän jälkeen minä lähden, etkä sinä, ensirakkauteni, poikkea mielessäni enää koskaan.

Suljen sinut pieneen laatikkoon josta hymysi ei pääse paistamaan eikä silmäsi sädehtimään. Hautaan sinut syvälle, niin syvälle että en pysty kaivamaan sinua enää pinnalle.

Sinut on unohdettu, et ole minulle enää mitään. Tuntematon ohikulkija.

Ja kun seuraavan kerran näet minut, olen laiha, puhdas, kauniin hauras etkä yllä minuun.

 

Paluu pimeään

Minä olen huono, minä en kelpaa enkä minä osaa olla ihminen. Miksi edes tunnen näin? Olen saanut uusia hienoja ystäviä, joita kaikkia ihailen jollakin tavalla. Olen sosiaalisempi, iloisempi ja ymmärtäväisempi kuin ennen. Miksi silti haluaisin satuttaa itseäni ja itkeä suolaisia kyyneleitä verta vuotaviin syviin viiltoihin? Jokin on vialla, mutta en tiedä mikä. Sattuu, mutta en tiedä minne.
Istuin tänään olohuoneessa televisioita katsellen ja subilta sattui tulemaan Dieetit vaihtoon! -ohjelma jota jäin seuraamaan. Kun langan laiha tyttö astui kuvaan, ajattelin kuinka ihanaa olisi olla hänen kropassaan, samassa takaani keittiöstä kuului äidin epämiellyttävällä äänensävyllä korostettu huudahdus "voi herranjumala". Mitä jos olenkin aikuisten oikeasti mieleltäni sairas.
Kaiken lisäksi, darrapäivä....kaikkihan tietävät mitä se tarkoittaa syömisen kohdalla.

She isn't real
I can't make her real

Forever friends?

Jos joudut miettimään jokatoinen kuukausi, miksi olet ystävä "parhaan" ystäväsi kanssa, onko se enää edes ystävyyttä? Olen kyllästynyt aina olemaan se joka tekee hänen mielestään kaiken pahan vaikka oma pääni ja muut kaverini sanovat että en ole tehnyt mitään väärin. Olen kyllästynyt myös niihin ainaisiin anteeksipyyntö tekstiviesteihin, joilla hän luulee että kaikki asiat palaavat ennalleen ja kaikki ne rumat asiat joita hän laukoi edellisenä iltana suustaan katoaa. Muutun hänen seurassaan tylsäksi ja laiskaksi, vaikka sitä en muiden kavereideni seurassa yleensä ole. En tiedä enää kuinka kauan jaksan tukahduttaa oikeaa aitoa itseäni hänen edessään. Onko mahdollista että myös kaverisuhteissa rakkaus katoaa? Tai ehkei sitä koska ole ollutkaan...

Ruoka, tuo inhottava asia joka musertaa pala palalta elämääni. Olen oksennellut, paljon...ja usein. Minun on lopetettava, ennenkuin se saa liikaa voimaa mielestäni enkä pysty enää piehtaroimaan sitä vastaan ollenkaan.
Liian monta päivää on jälleen valunut hukkaan lervailun takia ja itseinho on sanoinkuvaamattoman suuri. Tekisi mieli käpertyä sänkyni nurkkaan, itkeä ja pysyä siellä kunnes olen kuihtunut olemattomiin, ilman houkutuksia, ilman minkäänlaisia haluja.
Masennus yrittää maalata jälleen minut tummaksi mykäksi varjoksi.

Still, I don't belive in word "happy"

Tuntuu oudolta ajatella että minulla on kaikki hyvin. Ainahan minulla on jokin asia mielen päällä, aina on jokin vinosti, mutta nyt kaikki on hyvin. Vielä oudompaa on että haalaan itseni salille kahdeksalta aamulla, muutenkin olen rampannut siellä viimeisen viikon ajan melkeinpä joka päivä, oli lihakset rasituksesta kankeina tai ei.
Oksentamisen olen yrittänyt lopettaa, huonoin tuloksin tosin. Saman tien kun talo tyhjenee ja tiedän jääväni itsekseni hieman pidemmäksi aikaa, ahmin mahani pullolleen ja puren pahan oloni pönttöön. Tätä harrastelin muutamaan otteeseen eilen ja toissapäivänä, tänään en sitä kuitenkaan tee.
Tänään vielä lenkkeilyä, ystäväni upouuden kämpän siivoamista ja muutossa auttamista, eli syömiseen tai edes ruoan ajatteluun ei riitä aikaa.
Viikonloppuna tiedossa tuparit...Tämän- ja huomisen päivän kalorit minimiin jotta lauantaina uskaltaa irrotella ilman hirveitä kalorituskia.

Paastoamista

Olin melkein varma että tulen sortumaan, kuten yleensä viikonloppuisin käy, mutta tällä kertaa selvisin paremmin kuin aikoihin. Olin hyvän ystäväni luona koko viikonlopun ja vaikka hän syöpötteli vieressä, sain itseni pidettyä kurissa yllättävän helposti. Inhottavaa myöntää, mutta halut mättöjä kohtaan katosivat kun katsoin ystäväni pömpöttävää mahaa...Sana "ei kiitos" oli kovassa käytössä ja tällä hetkellä tuntuu että pystyn mihin tahansa.

Ensimmäisenä paastopäivänä vatsaa kipristeli ja päätä särki joten nukkuminen yöllä oli hankalaa. Heräilin kolmen tunnin välein, kunnes lopulta luovutin nukkumisen suhteen.
Toinen paastopäivä on mennyt huomattavasti vaivattomammin, nälkä tuntuu hyvältä ja olo on kevyempi. Myönnän että aamulla söin yhden tummasuklaapalan kahvin yhteydessä, sillä olo oli voimaton, mutta en henkilökohtaisesti koe että se olisi pilannut paastoni.
Huomenna on paaston viimeinen päivä ja aijon viedä senkin kunnialla loppuun.

Viikonlopun liikunnat

Pe: Lenkkeily 1,5h +Lihaskunto

La: Lenkkeily 30 min. + Kuntosali 1h

Su: Lenkkeily 45min.

I need that feeling.

Haluan tuntea itseni puhtaaksi ja kevyeksi. Haluan katsoa peilistä littanaa mahaani jota kalorit eivät ole paisuttaneet. Haluan kadottaa ruokahaluni ja pysyä täydellisessä kurissa. Lapsellisia haluja.

Kaksi päivää on pisin aika jonka olen pystynyt olemaan syömättä. Ei se helppoa ole, muttei erityisen vaikeaakaan ja siksi aijon yrittää uutta henkilökohtaista ennätystä. Paastoan vähintään seuraavat kolme vuorokautta vedellä, pepsi maxilla, teellä, kahvilla ja muilla erittäin vähäkalorisilla juomilla.

Vaa'alle en uskalla astua mutta saa nähdä, kuinka monta senttiä vyötäröltä katoaa :)

Me pystyisimme toisillemme ihmeen tekemään, jos sinä pystyt niin kuin minä pystyn näkemään.

Ahdistaa.

400

Miksi 400 kcal kuulostaa suurelta luvulta? Eihän se ole paljon mitään, mutta toisaalta sehän on melkein puolet tuhannesta ja kun tuhanteen lisää tuon samaisen luvun, on kasassa jo melkein normaalin nuoren päivittäinen energiamäärä. 400 pyöri ympyrää päässäni, kunnes se jokin työnsi minua kohti vessaa, polvisti minut pöntön eteen ja laittoi minut yökkäämään. Siitä reissusta en pahemmin hyötynyt, sillä ulos ei tullut oikeastaan mitään.
Olen silti kai tyytyväinen, vaikka aijoinkin syödä vain 200 kcal.
Ensimmäinen päivä melkein kolmeen kuukauteen kun olen syönyt alle kulutukseni. Yritän olla ylpeä, mutta tahattomasti ajattelen että minun olisi pitänyt paastota.
Lenkkeilyhalut kateissa, orjamaisesti kuitenkin pakotin itseni iltapäivällä ulos pienelle lenkille. Illalla vielä lihaskuntoa ja venyttelyä niin olen suht. tyytyväinen.

Pystyn parempaan.

Havahduin neljältä iltapäivällä koulusta päästyäni, en ole syönyt koko päivänä mitään. Päätin syödä jogurtin, en nälän takia, vaan ihan vain sen vuoksi että myöhemmin en alkaisi ahmimaan. Katsoin kelloa ja päätin että seuraava ruokailu olisi klo: 20, toisin kuitenkin kävi. sillä vietin mukavan illan ystäväni kanssa ja milloinpa mukavaan iltaan ei liittyisi ruoka.

Kotiin päästyäni ajattelin että noh, peliä ei ole vielä menetetty, nyt en vain syö enää loppu päivänä.

Illalla kaikkien muiden mentyä nukkumaan minä ratkesin mielessäni suihkun lattiakaivo. Tungettuani järkyttävän määrän ruokaa naamaani, kyyristyin lattiakaivon ylle. Ulos tuli korkeintaan vain kourallinen tavaraa, kovasta yrityksestä huolimatta.

Ahdistaa.

Olenko tuomittu pysymään ällöttävän hyllyvänä?

 

Back in business.

Onpa mukava huomata että en ole menettänyt yhtäkään lukijaa vaikka viimeisimmästä päivityksestä on aivan liian pitkä aika! Selitykseksi piilossa ololleni on, että oma koneeni hajosi enkä ole uskaltanut käyttää porukoitteni konetta näihin "kiellettyihin" tarkoituksiin. Olen nimittäin erittäin vainoharhainen kiinni jäämisen suhteen...

Ensiksi, ISO kiitos kaikille tukijoille, vaikka en olekkaan ollut vähään aikaan maisemissa! Arvostan todella paljon :)
Oloni parani alkuvuodesta ja yritin syödä mahdollisimman normaalisti, nyt parin kuukauden ja parin lisäkilon jälkeen huomaan, että en pysty siihen. En osaa syödä normaalisti, parempi vain myöntää tosi asiat ja jatkaa samalla linjalla kuin aikaisemmin, ennen kuin ahdistus kohoaa yli pilvien ja kasaan tiiliseinän itseni ja ihmisten välille, tärkeiden ihmisten, joita en halua menettää.
Elämäni on muuttunut paljon alkuvuoden aikana: Olen saanut kaverisuhteeni kuntoon, lopetin koulun, en vain pystynyt siihen enää (liikaa ruokaaruokaa ja vielä kerran ruokaa), elämääni viimeiset 4 vuotta hallinnut paniikkimörkö on katoamassa mielestäni ja tunnen itseni vapautuneeksi ja itsenäiseksi, ehkä jopa hieman onnelliseksi.
Suunnitelmissa olisi muutto uuteen kaupunkiin ensi syksynä, uusi koulu, uusi ympäristö, uudet ihmiset, oma asunto, eikä ketään vahtaamassa ja mikä tärkeintä, uusi alku. En malta odottaa.

Takaisin tuttuun ja turvalliseen. Uppoudun takaisin syvälle maailmaan josta en ikinä edes halunnut lähteä.