Minä olen yksi suuri vika ja minun sisimpäni on ruhjeilla, koliseva peltiipönttö täynnä luodinreikiä, pahoinpidelty jollain terävällä niin ettei sen muotoa enää tunnista syvistä, joskus kauan sitten vuotaneista arpeutumattomista viilloista. Joskus päästin huolettomasti sisimpääni yhden jos toisenkin ihmisen, he kuitenkin yksi kerrallaan hyppäsivät sieltä pois paremman ihmisen hellään syleilyyn, samalla lyöden sisimpäni pohjan jonnekkin syvälle. Sittemmin jos joku on sinne eksynyt, olen potkinut hänet ulos aiheuttaen mustelmia jo valmiiksi kärsineeseen kolisevaan peltipönttööni.
Minun täytyy olla kauniimpi-, huolitellumpi-, viisaampi-, kiinnostuneempi-, mukavampi-, iloisempi-, tietoisempi-, seurallisempi-, huolettomampi-, huolehtivampi-, tarkempi-, hauskempi-, parempi kuin muut. Kuinka itsekästä ja lapsellista. Tyttö hyvä, kaikissa on vikansa, kaikkihan ovat vain ihmisiä ja mikä tärkeintä, kaikki lähtee sisimmästä.
Taisin syödä tänään liikaa, mutta en tunne kuin pikkuruisen pahan olon asiasta. Edistystä.
Olin jo terä kämmenellä alkamassa aiheuttamaan fyysistä kipua ja kauniita verikyyneliä mutta viime hetkellä jokin pysäytti minut ja sujautin terän takaisin yöpöydänlaatikkoon.
Huomenna minun on pakko päästä vaa'alle. Hittoon pääni sisäiset säännöt, minun on saatava tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti