Us & ourselves

 Mietin usein mitä mieltä ihmiset ympärilläni olisivat jos he tietäisivät, näen pääni sisällä heidän nauravan sydämensä kyllyydestä ilkeää, hampaat paljastavaa naurua, siksi minä jatkan. Heistä ei olisi tähän.

Elämä potkii päähän. Viikonloppu oli täynä törkeän suuria määriä epäterveellisyyksiä ja sormia kurkussa, ja ei ne eivät olleet hallitsemattomia mättämiskohtauksia, vaan suunniteltua rauhallista syömistä ja sen jälkeistä oksentamista. Minun on lopetettava oksenteleminen, pakko. Tunnen kuinka vatsahapot ovat syöneet hampaisiini reikiä ja kuinka naamani turpoaa. Tämän on loputtava.
En ole ollut viimepäivinä oma itseni. Ahdistus on kasvanut, sain paniikkikohtauksen ja itku yrittää tukehduttaa minut joka ilta, helpottavat kyyneleet eivät kuitenkaan tule. Haluaisin vain olla yksin ja pompata esiin ihmisten ilmoille vasta kun olen sitä mitä tavoittelen päivittäin.
En mene viikkoon vaa'alle, pidän kalorit minimissä, liikun päivittäin, en epäonnistu enää.