Paastoamista

Olin melkein varma että tulen sortumaan, kuten yleensä viikonloppuisin käy, mutta tällä kertaa selvisin paremmin kuin aikoihin. Olin hyvän ystäväni luona koko viikonlopun ja vaikka hän syöpötteli vieressä, sain itseni pidettyä kurissa yllättävän helposti. Inhottavaa myöntää, mutta halut mättöjä kohtaan katosivat kun katsoin ystäväni pömpöttävää mahaa...Sana "ei kiitos" oli kovassa käytössä ja tällä hetkellä tuntuu että pystyn mihin tahansa.

Ensimmäisenä paastopäivänä vatsaa kipristeli ja päätä särki joten nukkuminen yöllä oli hankalaa. Heräilin kolmen tunnin välein, kunnes lopulta luovutin nukkumisen suhteen.
Toinen paastopäivä on mennyt huomattavasti vaivattomammin, nälkä tuntuu hyvältä ja olo on kevyempi. Myönnän että aamulla söin yhden tummasuklaapalan kahvin yhteydessä, sillä olo oli voimaton, mutta en henkilökohtaisesti koe että se olisi pilannut paastoni.
Huomenna on paaston viimeinen päivä ja aijon viedä senkin kunnialla loppuun.

Viikonlopun liikunnat

Pe: Lenkkeily 1,5h +Lihaskunto

La: Lenkkeily 30 min. + Kuntosali 1h

Su: Lenkkeily 45min.

I need that feeling.

Haluan tuntea itseni puhtaaksi ja kevyeksi. Haluan katsoa peilistä littanaa mahaani jota kalorit eivät ole paisuttaneet. Haluan kadottaa ruokahaluni ja pysyä täydellisessä kurissa. Lapsellisia haluja.

Kaksi päivää on pisin aika jonka olen pystynyt olemaan syömättä. Ei se helppoa ole, muttei erityisen vaikeaakaan ja siksi aijon yrittää uutta henkilökohtaista ennätystä. Paastoan vähintään seuraavat kolme vuorokautta vedellä, pepsi maxilla, teellä, kahvilla ja muilla erittäin vähäkalorisilla juomilla.

Vaa'alle en uskalla astua mutta saa nähdä, kuinka monta senttiä vyötäröltä katoaa :)

Me pystyisimme toisillemme ihmeen tekemään, jos sinä pystyt niin kuin minä pystyn näkemään.

Ahdistaa.

400

Miksi 400 kcal kuulostaa suurelta luvulta? Eihän se ole paljon mitään, mutta toisaalta sehän on melkein puolet tuhannesta ja kun tuhanteen lisää tuon samaisen luvun, on kasassa jo melkein normaalin nuoren päivittäinen energiamäärä. 400 pyöri ympyrää päässäni, kunnes se jokin työnsi minua kohti vessaa, polvisti minut pöntön eteen ja laittoi minut yökkäämään. Siitä reissusta en pahemmin hyötynyt, sillä ulos ei tullut oikeastaan mitään.
Olen silti kai tyytyväinen, vaikka aijoinkin syödä vain 200 kcal.
Ensimmäinen päivä melkein kolmeen kuukauteen kun olen syönyt alle kulutukseni. Yritän olla ylpeä, mutta tahattomasti ajattelen että minun olisi pitänyt paastota.
Lenkkeilyhalut kateissa, orjamaisesti kuitenkin pakotin itseni iltapäivällä ulos pienelle lenkille. Illalla vielä lihaskuntoa ja venyttelyä niin olen suht. tyytyväinen.

Pystyn parempaan.

Havahduin neljältä iltapäivällä koulusta päästyäni, en ole syönyt koko päivänä mitään. Päätin syödä jogurtin, en nälän takia, vaan ihan vain sen vuoksi että myöhemmin en alkaisi ahmimaan. Katsoin kelloa ja päätin että seuraava ruokailu olisi klo: 20, toisin kuitenkin kävi. sillä vietin mukavan illan ystäväni kanssa ja milloinpa mukavaan iltaan ei liittyisi ruoka.

Kotiin päästyäni ajattelin että noh, peliä ei ole vielä menetetty, nyt en vain syö enää loppu päivänä.

Illalla kaikkien muiden mentyä nukkumaan minä ratkesin mielessäni suihkun lattiakaivo. Tungettuani järkyttävän määrän ruokaa naamaani, kyyristyin lattiakaivon ylle. Ulos tuli korkeintaan vain kourallinen tavaraa, kovasta yrityksestä huolimatta.

Ahdistaa.

Olenko tuomittu pysymään ällöttävän hyllyvänä?

 

Back in business.

Onpa mukava huomata että en ole menettänyt yhtäkään lukijaa vaikka viimeisimmästä päivityksestä on aivan liian pitkä aika! Selitykseksi piilossa ololleni on, että oma koneeni hajosi enkä ole uskaltanut käyttää porukoitteni konetta näihin "kiellettyihin" tarkoituksiin. Olen nimittäin erittäin vainoharhainen kiinni jäämisen suhteen...

Ensiksi, ISO kiitos kaikille tukijoille, vaikka en olekkaan ollut vähään aikaan maisemissa! Arvostan todella paljon :)
Oloni parani alkuvuodesta ja yritin syödä mahdollisimman normaalisti, nyt parin kuukauden ja parin lisäkilon jälkeen huomaan, että en pysty siihen. En osaa syödä normaalisti, parempi vain myöntää tosi asiat ja jatkaa samalla linjalla kuin aikaisemmin, ennen kuin ahdistus kohoaa yli pilvien ja kasaan tiiliseinän itseni ja ihmisten välille, tärkeiden ihmisten, joita en halua menettää.
Elämäni on muuttunut paljon alkuvuoden aikana: Olen saanut kaverisuhteeni kuntoon, lopetin koulun, en vain pystynyt siihen enää (liikaa ruokaaruokaa ja vielä kerran ruokaa), elämääni viimeiset 4 vuotta hallinnut paniikkimörkö on katoamassa mielestäni ja tunnen itseni vapautuneeksi ja itsenäiseksi, ehkä jopa hieman onnelliseksi.
Suunnitelmissa olisi muutto uuteen kaupunkiin ensi syksynä, uusi koulu, uusi ympäristö, uudet ihmiset, oma asunto, eikä ketään vahtaamassa ja mikä tärkeintä, uusi alku. En malta odottaa.

Takaisin tuttuun ja turvalliseen. Uppoudun takaisin syvälle maailmaan josta en ikinä edes halunnut lähteä.