Jos joudut miettimään jokatoinen kuukausi, miksi olet ystävä "parhaan" ystäväsi kanssa, onko se enää edes ystävyyttä? Olen kyllästynyt aina olemaan se joka tekee hänen mielestään kaiken pahan vaikka oma pääni ja muut kaverini sanovat että en ole tehnyt mitään väärin. Olen kyllästynyt myös niihin ainaisiin anteeksipyyntö tekstiviesteihin, joilla hän luulee että kaikki asiat palaavat ennalleen ja kaikki ne rumat asiat joita hän laukoi edellisenä iltana suustaan katoaa. Muutun hänen seurassaan tylsäksi ja laiskaksi, vaikka sitä en muiden kavereideni seurassa yleensä ole. En tiedä enää kuinka kauan jaksan tukahduttaa oikeaa aitoa itseäni hänen edessään. Onko mahdollista että myös kaverisuhteissa rakkaus katoaa? Tai ehkei sitä koska ole ollutkaan...
Ruoka, tuo inhottava asia joka musertaa pala palalta elämääni. Olen oksennellut, paljon...ja usein. Minun on lopetettava, ennenkuin se saa liikaa voimaa mielestäni enkä pysty enää piehtaroimaan sitä vastaan ollenkaan.
Liian monta päivää on jälleen valunut hukkaan lervailun takia ja itseinho on sanoinkuvaamattoman suuri. Tekisi mieli käpertyä sänkyni nurkkaan, itkeä ja pysyä siellä kunnes olen kuihtunut olemattomiin, ilman houkutuksia, ilman minkäänlaisia haluja.
Masennus yrittää maalata jälleen minut tummaksi mykäksi varjoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti