Eilinen oli rankka päivä. Itkin kun olin kotona, itkin kun olin lenkillä, itkin aamulla, itkin päivällä ja itkin vielä illallakin. Kyyneleet tulivat tulvana, mikä tuntui hyvältä sillä en ole pystynyt itkemään kunnolla aikoihin.
Mittasin aamulla vyötärönympäryksen, 1,7cm kadonnut kahdessa päivässä. Helpotus.
Hyvä ystäväni tunnusti ihastuneensa minuun ja kunnolla. Ahdistus
...Kun ei minun maailmaani mahdu muuta kuin peili ja ruoka.
Kirjoitat nasevasti, arkisesti, lyhyesti ja ytimekäästi. Ja juuri avoin ja kaunistelematon tyylisi tekee teksteistäsi kovin raastavia ja surumielisiä. Kun kertoo ahdistuksestaan ja tunteistaan ikään kuin ne olisivat arkipäivää, lukijan iho nousee kananlihalle. Osaat tuoda tunteesi ilmi sanojen avulla, mikä on kerrassaan arvostettava taito. Pidä siitä kiinni, kaiken keskellä.
VastaaPoistaTiedän tunteesi täysin, 6 vuoden anoreksiataustalla ja nykyisen paranemisprosessin keskellä. Itku tekee hyvää. Toisinaan patoutunut suru ja ahdistus tulee esiin juuri itkun muodossa, itkun, joka ei lopu. Joskus kun itse koen samaa, mietin siinä itkiessäni, mitä tämä on. Mikä ahdistaa, mikä surettaa, mikä puristaa rintaa kasaan, niin ettei henkeä meinaa saada. Enkä löydä vastausta, itken vaan. Kai se on osa paranemisprosessia, tai sairastamista, tai kenties vain osa elämää. Toiset ovat herkempiä sielultaan ja haavoittuvaisempia mieleltään. Oletko sinä?
Joskus en jaksaisi antaa sairaudelle kunniaa kaikista ajatuksistani ja tunteistani. Joskus mietin, että tietyt tapani ja tottumukseni (kuten syödä annos tietyllä tavalla tai tiettyyn aikaan) ovat ehkä ihan tavallisia, eivätkä liity edes sairauteen. Onhan tavallisillakin ihmisillä piintyneet tapansa :) Ei anneta sairaudella yhtään enempää kunniaa tai arvostusta! Se ei sitä ansaitse. Elämääsi mahtuu muutakin kuin peili ja ruoka. Sinun on vaan uskallettava päästää irti. Irti.
Parempaa ja terveempää ja ennen kaikkea vapaampaa maaliskuun loppua sinulle! Kevät tulee.