Tunnen kuinka se ottaa minusta yhä tiukemman ja tiukemman otteen.Olen niin vihainen itselleni. Miksi annoin tämän mennä tähän? Miksi en pysty ryhdistäytymään ja lopettamaan tätä pelleilyä?
Pelkään ihmisiä, sitä kuinka he katsovat minuun niin kuin näkisivät lävitseni. Kaikki vaijetut salaisuuteni sisimmästäni paistavat kilometrien päähän. Olen muuttunut vainoharhaiseksi ja tuntemattomaksi mustaksi möykyksi itselleni.
En pystynyt purkamaan pahaa oloani muualle kuin tänne, niinpä kerroin parhaalle ystävälleni. Hän tietää että minulla on "kausia jolloin oksentelen", nyt kuitenkin sanoin suoraan että oksentelusta on tullut minulle paha ongelma ja masennus hiipii varkain takaisin. Hän lupasi auttaa heti kun tapaamme. Tiedän jo etukäteen että jäädyn, sulkeudun enkä puhu mitään. Minä tulen menettämään parhaan ystäväni. Tunnen sen sisälläni ja se tunne vie minusta viimeisetkin energiat. Mitä minä sitten teen? Luultavasti näännytän itseni hengiltä.
Itken joka ilta, enkä saa unta koska ajattelen vain kuinka huono ihminen olen ja kuinka minusta ei ikinä tule normaalia. Tämä taitaa aikanaan viedä minulta hengen.
Ehkä kaikkien ei ole tarkoitettu kestää.
Mirror Mirror
How far will I go?
Despite the foundation I am falling
Sweet reflection
Will you save a place for me?
I never seem to understand
The time, the place and who I am
Define a way to stay alive
It's like I'm living a lie
Don't keep it from me
This is a free fall
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti