All about me

En usko että olisi ihmistä joka ei pelkää mitään, kukaan ei voi sanoa että ei pelkäisi mitään vaikka monista niin päällepäin uskoisikin. Minulla on paljon pelkoja: Pelkään menettämistä niin kuin varmasti moni muukin, pelkään kuolemaa, pimeää, ruokaa, yksin jäämistä ja yksin oloa sekä tottakai kiinni jäämistä tästä kaikesta. Kaikista pahin pelkoni taitaa kuitenkin olla minä itse.
Miten minusta sitten tuli tälläinen paniikkia pakoon juokseva kummajainen?  Sitä ovat useat kallonkutistajat yrittäneet saada selville jo neljän vuoden ajan. Ei, en ole sairastanut sömishäiriötä neljää vuotta, enkä "virallisesti" sitä ikinä ole sairastanutkaan mutta paniikkipetoa ja masennusta vastaan taistelen jo viidettä vuotta. Syön päivittäin mielialalääkkeitä jotka pitävät minut tolpillani, ilman niitä vaipuisin synkkyyteen. On kuitenkin aikoja jolloin haluaisin heittää hyvänmielenpillerit nurkkaan ja rypeä pahanolon tunteessa. Luojan kiitos minulla on sentään sen verran vielä järkeä päässä että en sitä ole tehnyt. Vihdoin ja viimein perheneuvolan väki luovutti suhteeni ja siirsi minut yksityiselle, en ole sinne kuitenkaan vielä päässyt. KELA:n tukia odotellessa...
Olen siis pian 17-vuotta täyttävä tyttö joka haaveilee asioista joista ei saisi haaveilla. Tiedän että ei ole olemassa täydellisyyttä, aina löytyy parempaa enkä usko että tulen ikinä olemaan itseeni tyytyväinen kahta päivää pidempään. Olen roikkunut normaalipainon ja "epänormaalinpainoin" rajoilla ikuisuuksia enkä yksinkertaisesti kestä enää. Epänormaalilla painolla tarkoitan ikävä kyllä ylipainoa. Ja jos nyt joku saa tekstistäni kuvitelman että aloitan tämän hölmöilyn vasta nyt niin kuvitelma on väärä, aloitin ruoalla pelleilyn jo pauttiarallaa kaksi vuotta sitten.Nykyään pelleilen ruoalla jopa "työkseni"(opisekelen catering-alalla). Meillä nyt vain sattuu olemaan paha on/off -suhde mörköni kanssa. Minusta ei ole olemaan normaali. Nautin tästä, vihaan-, rakastan-, pelkään tätä enkä halua sen menevän pois.
Rakastan lukemista, musiikkia, kirjoittamista (suuri syy monien pienten joukossa miksi aloitin tänne purkautumaan itsestäni ja yksitoikkoisesta elämästäni.) ja asioiden kontrolloimista. Olen kuulemma johtajaluonne ja kaikki ovat sen saaneet huomata, varsinkin koulussa. Kaikista eniten tahdon kuitenkin kontrolloida itseäni. Ja vaikka en usko sanaan täydellinen, tahdon pystyä kontrolloimaan itseäni täydellisesti.

Siinäpä pikku pätkä minusta näin alkuun ja pakko myöntää että olen itsestäni ylpeä kun kerrankin sain kirjoitusfiiliksen oikeaan aikaan :)
Kiitän ja kumarran.