Et voi kääntyä enää takaisin

Miksi viikonloppuisin kuuluu syödä niin paljon kaikkea moskaa kuin napa vetää? Ainakin meidän perheessä. Karkkia,limsaa, rasvaista valmisruokaa ja kotona möllöttämistä. Kyllähän minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia, olla kavereiden kanssa ja sellaista, mutta kun viikonloppuisin siihen kuuluu niin vahvasti alkoholi että päätin jäädä kotiin.
Aamupaino +600g 
Ahdistaa ja siksi pakotan itseni vähintään kahden tunnin rääkkilenkille, onneksi sain ystävänikin mukaan valittamaan ja jauhamaan viikonlopun aikana kertyneistä juoruista sekä tapahtumista.Olen syönyt hieman alle 350 kcal ja siihen se tälle päivälle jää. Tuokin energiamäärä kertyi pelkästä suklaasta...
Huomenna lenkkeilen keskustaan ja ostan kalenterin johon merkkaan päivittäin kalorimäärät, liikunnat ja teen joka viikko syömis- ja liikuntasuunnitelmat.
Idean sain höyhenen kevyestä -Rakastan sitä paikkaa!
Energiakulutuksen lasken energynetissä
 http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/energycosts.pl?session_id=bd09f1ac909df0129c45b30052217aa7
Energiamäärät lasken kalorilaskurilla
http://kalorilaskuri.fi/ravintosisalto

Ei se edes maistunut hyvältä

Huoneessani tuoksuu uunissa kullankeltaisiksi paistetut, rasvaa tirisevät ranskalaiset ja nugetit jotka tuskin ovat kanaa nähneetkään. Suussani on suloinen maitosuklaan henkäys ja kurkkuni on karhea kuin hiekkapaperi. Minun tuskin tarvitsee selittää illan tapahtumista sen enempää.
Aamupaino -400g
Toinen parhaista ystävistäni on lihonut, hän vain syö ja syö ja toistelee naurahtaen lausetta "sama olla läski." Minä vastaan hymyillen "niinpä." Samalla kun kieltäydyn hänen ojentaessa super size sipsipussia minuun päin. Myös epäsuosiossani oleva isäni on lihonut. Moni langanlaihoista tytöistä koulussa on lihonut. Minä en liho enää.
Siivous+Pihan kolaus n.-500kcal

Huomenna tiedossa jälleen paasto...sitten ehkä uskallan nousta vaa'alle sunnuntai aamuna.





En ole ikinä pelännyt epäonnistumista näin paljon.

 

Tänään en hyppää vaa'alle

Söin eilen ihan liikaa, en uskaltanut edes laskea kaloreita mussutuksistani, sillä silloin inhottava olo olisi kasvanut vielä suuremmaksi kuin mitä se jo ratkeamisen takia oli. Myönnän että oksensin, mutta lopetin homman melkein heti. Ahdisti jättää se kaikki sisälmyksiini. Vaikka tiedän että tein oikein, tunnen että epäonnistuin. Pahaa oloa kuitenki lievitti hieman tieto siitä, että päivän liikunnat kuluttivat n. 1000 kcal.
Olen laihtunut viikossa 2kg
Vyötäröltä on haihtunut 3cm 
...Mikä on pieni ihme oksentelujeni takia
Tervetuloa uudet lukijat, mukava että kirjoitukseni kiinnostavat ja että saan tukea samankaltaisilta ihmisiltä.
Kiitos kaikille kommenteista ja tsemppauksesta! :)
Onnea niin "laihduttajille" kuin parantujillekin. Te pystytte siihen mihin pyritte.

Tavoitteita ja päätöksiä

 

1. Harrastan liikuntaa joka päivä

2. Pidän huoneeni edes hieman siistempänä

3. Olen kesään mennessä 10kg kevyempi

4. Vähennän tupakointia

5. Suoriudun erinomaisesti kesän pääsykokeissa ja saan opiskelupaikan

6. Muutan pois täältä räkälästä ja pärjään itsekseni

7. Juon väh. 2l vettä päivittäin

8. Sallin itselleni alkoholin korkeintaan kerran kuukaudessa

9. Laitan unirytmini kuntoon

10. Lopetan turhien asioiden läpi käymisen pääni sisällä

Ihminen ei voi kasvaa henkisesti ennen kuin on menettänyt jotain

Here, where secrets lie

Rakkaalle isoveljelleni ja pelireissubussin pojalle.

Olen pelottavan hyvä oksentamisessa. Ennen en saanut läheskään kaikkea ulos enkä jaksanut uupumisen jälkeen enää yrittää kakoa tavaraa ulos sisältäni, mutta nyt minä jaksan. Millään muulla ei ole väliä kuin sillä että lähes mikään ei sulaudu minuun sisältäpäin.
Olin jälleen illan yksin kotona. Tein ruokaa ja itkin paistinpannuun, mutta en silti tuntenut mitään. Mättäessäni ruokaa naamaani tajusin että en edes maistanut tekeleitäni, minä vain söin ja tuijotin lautasta jonka pohja näkyi yhä enemmän ja enemmän haarukoidessani suolaista pakastepyttipannua kurkustani alas. Kun lautanen oli tyhjä, siirryin seuraavaan ruokalajiin ja taas seuraavaan ja seuraavaan.
En tunnu täyttävän masennuksen kriteerejä, vaikka tiedän että siellä se sisälläni möllöttää pienenä varjona joka ei tarvitse ruokaa kasvaakseen, mutta kuinka paljon tähän tarvitaan vielä lisää että olisin bulimikko tai edes jokin sen tapainen?? En halua olla bulimikko, haluaisin vain tietää mikä minä olen...
Paino tippuu ja mittanauha näyttää senttien kadonneen, mutta miksi minä näen peilistä koko ajan vain lihavemman ihmisen?
Huomenna en taida syödä mitään.

Mielestäni mielenkiintoisia julkisuuden bulimikkoja

John Lennon

 Stefani Germanotta eli Lady Gaga

Russel Brand

Diana

1,7cm

Eilinen oli rankka päivä. Itkin kun olin kotona, itkin kun olin lenkillä, itkin aamulla, itkin päivällä ja itkin vielä illallakin. Kyyneleet tulivat tulvana, mikä tuntui hyvältä sillä en ole pystynyt itkemään kunnolla aikoihin.
Mittasin aamulla vyötärönympäryksen, 1,7cm kadonnut kahdessa päivässä. Helpotus.
Hyvä ystäväni tunnusti ihastuneensa minuun ja kunnolla. Ahdistus 
...Kun ei minun maailmaani mahdu muuta kuin peili ja ruoka.

Opetellaan unohtamaan

Minä muistan kuinka pidit kädestäni kun kävelimme petonihelvetin käytäviä pitkin, kuinka ihmisten päät kääntyivät kun leijuimme onnellisina heidän ohitsensa. Pysähdyimme portaikkoon ja liimauduimme toisiimme emmekä pystyneet irrottautumaan ennenkuin oli pakko lähteä tunnille. Muistan sinun kirkkaan vihreät silmät jotka katsoivat minua, pelkistä silmistäsi näki että rakastat minua. Hymysi, naurusi, äänesi...Ne eivät tule koskaan katoamaan minusta. Pitkät yölliset puhelut, miljoonat minä rakastan sinua -lauseet, päivittäinen ikävöinti ja nukkuminen sinussa kiinni samalla kun silitit minua olivat ihaninta ikinä.

Sitten me erkaannuimme, tiesin sen mutta en tahtonut uskoa tunnettani. Jätit minut. Itkin kaksi kuukautta. Halusit minut takaisin. Sanoit että et mene pois. Sinä menit pois, lopullisesti.

Olet muuttunut, mutta niin kai minäkin. En ole enää se ujo pikku tyttö...etkä sinä enää se sama ihminen. En pysty katsomaan sinua silmiin, etkä näemmä sinäkään minun. En pysty olemaan kaverisi vaikka sovimme niin, en vain pysty. Romutit maailmani kun aloit seurustelemaan uuden kanssa kaksi viikkoa eromme jälkeen, se muutti välittömästi kuvaani sinusta...sekä itsestäni.

Aloin hölmöilemään. Tein asioita joita en ikinä olisi uskonut tekeväni. Seksiä vanhempien miesten kanssa, syömisen lopettaminen, perseily joka viikonloppu, varastelu ja ilkivalta. Enhän minä ole sellainen...

Olen kyllästynyt ajattelemaan sinua. Sinä jäät, minä lähden. En kestä enää tätä paikkaa, tätä kaupunkia, näitä ihmisiä enkä itseäni täällä. Kesän jälkeen minä lähden, etkä sinä, ensirakkauteni, poikkea mielessäni enää koskaan.

Suljen sinut pieneen laatikkoon josta hymysi ei pääse paistamaan eikä silmäsi sädehtimään. Hautaan sinut syvälle, niin syvälle että en pysty kaivamaan sinua enää pinnalle.

Sinut on unohdettu, et ole minulle enää mitään. Tuntematon ohikulkija.

Ja kun seuraavan kerran näet minut, olen laiha, puhdas, kauniin hauras etkä yllä minuun.

 

Paluu pimeään

Minä olen huono, minä en kelpaa enkä minä osaa olla ihminen. Miksi edes tunnen näin? Olen saanut uusia hienoja ystäviä, joita kaikkia ihailen jollakin tavalla. Olen sosiaalisempi, iloisempi ja ymmärtäväisempi kuin ennen. Miksi silti haluaisin satuttaa itseäni ja itkeä suolaisia kyyneleitä verta vuotaviin syviin viiltoihin? Jokin on vialla, mutta en tiedä mikä. Sattuu, mutta en tiedä minne.
Istuin tänään olohuoneessa televisioita katsellen ja subilta sattui tulemaan Dieetit vaihtoon! -ohjelma jota jäin seuraamaan. Kun langan laiha tyttö astui kuvaan, ajattelin kuinka ihanaa olisi olla hänen kropassaan, samassa takaani keittiöstä kuului äidin epämiellyttävällä äänensävyllä korostettu huudahdus "voi herranjumala". Mitä jos olenkin aikuisten oikeasti mieleltäni sairas.
Kaiken lisäksi, darrapäivä....kaikkihan tietävät mitä se tarkoittaa syömisen kohdalla.

She isn't real
I can't make her real

Forever friends?

Jos joudut miettimään jokatoinen kuukausi, miksi olet ystävä "parhaan" ystäväsi kanssa, onko se enää edes ystävyyttä? Olen kyllästynyt aina olemaan se joka tekee hänen mielestään kaiken pahan vaikka oma pääni ja muut kaverini sanovat että en ole tehnyt mitään väärin. Olen kyllästynyt myös niihin ainaisiin anteeksipyyntö tekstiviesteihin, joilla hän luulee että kaikki asiat palaavat ennalleen ja kaikki ne rumat asiat joita hän laukoi edellisenä iltana suustaan katoaa. Muutun hänen seurassaan tylsäksi ja laiskaksi, vaikka sitä en muiden kavereideni seurassa yleensä ole. En tiedä enää kuinka kauan jaksan tukahduttaa oikeaa aitoa itseäni hänen edessään. Onko mahdollista että myös kaverisuhteissa rakkaus katoaa? Tai ehkei sitä koska ole ollutkaan...

Ruoka, tuo inhottava asia joka musertaa pala palalta elämääni. Olen oksennellut, paljon...ja usein. Minun on lopetettava, ennenkuin se saa liikaa voimaa mielestäni enkä pysty enää piehtaroimaan sitä vastaan ollenkaan.
Liian monta päivää on jälleen valunut hukkaan lervailun takia ja itseinho on sanoinkuvaamattoman suuri. Tekisi mieli käpertyä sänkyni nurkkaan, itkeä ja pysyä siellä kunnes olen kuihtunut olemattomiin, ilman houkutuksia, ilman minkäänlaisia haluja.
Masennus yrittää maalata jälleen minut tummaksi mykäksi varjoksi.

Still, I don't belive in word "happy"

Tuntuu oudolta ajatella että minulla on kaikki hyvin. Ainahan minulla on jokin asia mielen päällä, aina on jokin vinosti, mutta nyt kaikki on hyvin. Vielä oudompaa on että haalaan itseni salille kahdeksalta aamulla, muutenkin olen rampannut siellä viimeisen viikon ajan melkeinpä joka päivä, oli lihakset rasituksesta kankeina tai ei.
Oksentamisen olen yrittänyt lopettaa, huonoin tuloksin tosin. Saman tien kun talo tyhjenee ja tiedän jääväni itsekseni hieman pidemmäksi aikaa, ahmin mahani pullolleen ja puren pahan oloni pönttöön. Tätä harrastelin muutamaan otteeseen eilen ja toissapäivänä, tänään en sitä kuitenkaan tee.
Tänään vielä lenkkeilyä, ystäväni upouuden kämpän siivoamista ja muutossa auttamista, eli syömiseen tai edes ruoan ajatteluun ei riitä aikaa.
Viikonloppuna tiedossa tuparit...Tämän- ja huomisen päivän kalorit minimiin jotta lauantaina uskaltaa irrotella ilman hirveitä kalorituskia.